Suomen messuille oli yhtiö itse lähettänyt sekä tirehtöörinsä insinööri Wretbladin että tämän »oikean käden « rouva Sara Reuterskiöldin, joka saapui
jo puolitoista viikkoa ennen messujen avaamista. Tämä 35-vuotias rouva työskenteli aamusta varhaisesta iltaan myöhään sellaisella ponnella, että työmiehet,
jotka rakensivat hänen keittiöitään, eivät sanoneet elämässään vielä koskaan sellaista työntekoa nähneensä. Mutta niinpä olivatkin' sitten ruotsalaiset
mallikeittiökalusteet valmiina hyvissä ajoissa — silloin kuin monet muut näytteillepanijat vielä hätäisinä puuhailivat ja nakuttelivat omilla alueillaan.
Mallikeittiöiden vaikutuksen tehostamiseksi järjesti Kotitalouskeskus niiden rinnalle erityisen vanhanaikaisen keittiön, johon oli koottu mahdollisimman
paljon meillä tavallisia keittiökalusteiden vikoja ja puutteita.
Rouva Reuterskiöld on sellainen perheenemäntä, jolla on oma ammattinsa ulkopuolella kodin. Hänen täytyy jo klo 6 aamulla olla työssä ja sieltä hän sitten
palaa kotiin laittaakseen miehelleen aamiaisen klo 9 lapsia ei perheessä ole. Päivän ovat molemmat taas työssään, ja tuntia ennen päivällisen aikaa palaa
rouva kotiin laittamaan ruoan määrähetkelle valmiiksi. Siinä ei saa olla »peukalo keskellä kämmentä«, kun näin käden käänteessä hoitaa taloutensa. Mutta
tämä rouva onkin jo lapsesta asti tottunut huolehtimaan suuresta perheestä, auttaen äitiään, joka oli perheenemännän ihanne ja jolta rouva R. sanoo saaneensa
parhaat opetuksensa. Ja sitten hän oli jo 16-vuotiaan vuoden Hollannissa harjoittelemassa taloustöitä yksinpalvelijana . ja vuonna 1910 hän suoritti
kotitalousopettajan päästötutkinnon Uppsalan mainiosta »Fackskolasta« työskennellen sen aikeen monenlaisissa toimissa kotitalouden alalla ja tutkien
kotitalousoloja sekä Englannissa että Amerikassa.
Sillä tavoin hän on tietopuolisesti mahdollisimman perehtynyt kaikkeen kotitaloustyöhön ja käytännössä hän tuntee yhtä hyvin edistyneimmät amerikkalaiset
keittiökalusteet kuin ruoan valmistamisen »kakluunissa* ja petrolikeittiöllä, joiden varassa hän myös on elänyt. Hänen tottuneisuutensa näkee jo siitä
tavasta, millä hän liikkuu keittiössään tai miten hän sieppaa harjan tai lattiarievun tarvittaessa käsiinsä. Ei siinä haeta hansikkaita», ei siinä arvella
eikä siekailla. Kaiken pitää käydä kuin tuulenpuuska, mutta se ei ole suinkaan »pahaa tuulta«, sillä iloinen juttu, nauru ja liverrys kuuluu aina hänen
ympäriltään. Hänen suurin ylpeytensä on partiolaisten kunniajäsenen merkki, jonka hän oli saanut pidettyään partiopojille talouskursseja. Sen voi arvata,
etteivät pojat olisi valinneet kunniajäsenekseen sellaista tenttaa, joka olisi »happamella naamalla« ja ikävällä tavalla heitä kohdellut.
Olen tässä johdannoksi itse asiaan, mallikeittiökalusteihin, tahtonut ensin puhua siitä ihmisestä, joka näiden keittiökalusteiden yksityiskohdat on luonut.
Sillä hänen kokemuksensa, periaatteensa ja olemuksensa painavat leimansa kaikkeen, mitä hänen keittiökalusteissään on.
Työ pitää saada käymään nopeasti ja mahdollisimman vähällä vaivalla, se on ensimmäinen vaatimus, sillä perheenemännänkin aika maksaa ja hänen vaivautumisensa
liikaa ja turhan vuoksi tuottaa haittaa sekä hänelle itselleen että hänen perheelleen. Eri pöytien, kaappien, hellan ja kaikkien tarvekalujen täytyy
siis olla sopiviin kohtiin sijoitettuina, jottei emännän tarvitse juosta ympäri kuin päätön kana hakemassa lusikkaa yhtäältä, vettä toisaalta, padan
kantta kolmannesta kaukaisesta paikasta j. n. e. Sitten pitää pöytien ja kaikkien muiden vehkeiden olla sopivan kokoisia ja sopivan korkeita.
Rouva R. on tullut siihen kokemukseen, että työpöydän paras korkeus on 82 cm. Silloin ei tavallisen pituisen ihmisen tarvitse seistä liiaksi
koukussa eikä hänen liioin ole vaikea tällä korkeudella liikutella raskaitakaan nosteltavia niin kuin asianlaita olisi, jos pöytä olisi esim. 90 cm
korkea. Emännän selkää pitää säästää. Jokainen tietää, miten helposti ristiselkää rupeaa kolottamaan sopimattoman työsijan ääressä. Tästä samasta syystä —
sekä myös kaappien maalauksen ja kengänkärkien säästämiseksi — pitää kaikkien kiintonaisten työpöytien ja kaappien alla olla tilaa varpaille, niin että
emäntä pääsee niin lähelle pöytää seisomaan kuin polvet myöden antavat eikä lienen tarvitse kurkottaa pöydälle sellaisten ulkonevien jalkalistojen takaa, j
oita meillä kiintonaisissa keittiökalusteissa aivan yleisesti käytetään. (Verratkaa toisiinsa kuvaa vanhanaikaisen keittiön »tiskipöydästä« ja uusien
kaappipöydistä!)
Työtä varten pitää saada valo oikealta kohdalta, ei selästä päin eikä liian ylhäältä. Se seikka on otettu huomioon sekä ikkunoita että lamppuja sijoitettaessa,
kuten mallikeittiöiden kuvista näkyy. Meidän vanhoissa keittiöissämme on hella useimmiten niin sijoitettu, että keittäjä seisoo selin ikkunaan. Ja kun ainoa
lamppu on keskellä huonetta katossa, on työntekijällä aina oma varjonsa edessään, oli hän sitten missä työssä tahansa pöytiensä, hellansa tai kaappiensa ääressä.
Emännän pitää myös voida levätä keittiössä ja istua milloin työ sen suinkin sallii. Tätä pyrkimystä edustaa työtuoli n. s. Lidingön keittiössä ja keinutuoli
amerikkalaisessa keittiössä.
Askelten ja muun vaivan säästämiseksi täytyy keittiössä myös olla hauska pöytä ja tuoleja sen ympärillä, jottei syömävehkeitä aina ole pakko sijoittaa
olohuoneeseen, vaan keittiössäkin on viihtyisä »ruokailunurkkaus«. Keittiössä saa siis kyllä »asua« tässä merkityksessä, lapset saavat siellä ryömiä ja
leikkiä — ja sen vuoksi Lidingön huvilakaupungin keittiössä on toinen ikkuna sijoitettu auringon puolelle. Mutta keittiössä ei saisi asua siinä merkityksessä,
että siinä nukuttaisiin, pukeuduttaisiin, kampeuduttaisiin j.n. e. Lidingön keittiössä ei olekaan mitään makuusijaa, ja n. s. Spolénin keittiössä, joka on
arkkitehti Spolénin ja rouva Reuterskiöldin yhteistä käsialaa, on pieni alkovi nukkumista ja pukeutumista varten. Onpa rouva R., joka sanoo tuntevansa naisten
heikkoudet, sijoittanut alkoviinsa, vaatekaapin oven sisäpuolelle suuren, komean peilinkin saadakseen estetyksi sen, että kukaan menisi tukkaansa kampaamaan (
ja hiuksiansa pudottelemaan) keittiöön. Katsokaapa hyllyä vanhanaikaisessa keittiökalusteissa! Siellä asustavat rinnastusten kahvipurkit, risaiset peilit ja kammat.
Terveys- ja siisteyssyistä on keittiöön samoinkin sen kaappeihinkin järjestettävä hyvä ilmanvaihto. Tukholmassa on huomattu, että sopimattomasti
sijoitetut »laskiämpärit«, ovat suorastaan toimineet tautien levittäjinä. (Minä ajattelen tässä yhteydessä niitä meikäläisiä keittiöitä, joissa ämpärin
paikka on kuumassa aluskaapissa juuri hellan vieressä!) Rouva Reuterskiöldin keittiökalusteissa on ilmanvaihtoa muissakin kaapeissa ja erityisen hyvä
tietenkin n. s. kylmässä ruokakomerossa. Mutta hän varoo visusti sitä, että kaapeista ei saa vetää keittiöön; ja varsinkin on pidettävä huolta siitä,
ettei keittäjä saa toiselta puolen kylmää viimaa selkäänsä tai jalkoihinsa, samalla kuin toinen puoli ruumista on hellan tuottaman kuumuuden alaisena.
Tässä luulisin olevan mainittuina tärkeimmät niistä yleisistä periaatteista, joita rouva R. noudattaa suunnitellessaan ja järjestäessään keittiöitään.
Hänen mallikeittiönsä eivät nimittäin ole mitään tuulentupia, vaan elävää todellisuutta. Niitä ei suunnitella haavekuviksi, kaukaisiksi unelmiksi, joita
ajateltaisiin voitavan toteuttaa aikaisintakin lasten tai lastenlasten elämässä. Ne pannaan toimeen juuri nyt, tämän »iankaikkisen pilkun päällä«.
Onhan näiden periaatteiden mukaisia keittiökalusteita Ruotsissa nyt jo käytännössä sadoittain vähävaraisissakin kodeissa ja uusia yhäti rakennetaan.
Bygge och 80-yhtiö järjestää parhaillaan oikeata mallikaupunginosaa Lidingöhön, lähelle Tukholmaa, ja rouva R. suunnittelee keittiön jokaista erityistä
tapausta varten erikseen ottaen huomioon kulloinkin tarjolla olevat mahdollisuudet. Ja häntä käytetään samalla tavoin neuvonantajana ja suunnittelijana
myös monissa muissa rakennuksissa. Kotitalouden vaatimukset otetaan Ruotsissa nyt jo niin vakavalta kannalta, että hän saa antaa arkkitehdeille ja
rakennusmiehille, jotka häntä asiantuntijana apunaan käyttävät, pitkän promemorian, muistilistan, jossa on yksityiskohtaisesti määrätty kaikki mahdolliset
seikat kellarin, pesutuvan, keittiön ja tarjoiluhuoneen sisustamisessa
Ja näitä ohjeita myös täsmällisesti noudatetaan - ei niissä uskalleta enempää kuin muissakaan asioissa, keittiön puolta pidetään vähintään yhtä tärkeänä
kuin muuta asuntoa. Promemorioista teemme myöhemmin tarkasti selkoa, samoin esitämme vielä sekä sanoin että kuvin useita yksityiskohtia nyt näytteillä
olleista keittiökalusteista.
Messuilla oli meille suomalaisille mieluinen havainto se, että meikäläinen arkkitehti, rouva Elna Kiljander oli; käytyään Ruotsissa oppia ottamassa,
järjestänyt yhdessä Stockmann Oy.n liikkeen kanssa näytteille kaksi kotimaista keittiötä, jotka jo osoittivat hänen tehneen hyvää työtä, niin kuin myös
rouva Reuterskiöld mielihyvin tunnusti. Meillä on siis jo siemen langennut ja nähtävästi hyvään maahan, sillä rouva Kiljander sai arkkitehtuuritoimistolleen
messujen aikana suuren määrän tilauksia suorittaakseen keittiösisustusten alalla, jotka hän juuri on ottanut erikoisuudekseen. Toivottavasti me suomalaiset
tätä tietä, kokeneempien ruotsalaisten naapuriemme siipien suojassa ja auliilla, perin epäitsekkäällä avustuksella, josta jo messujen aikana saatiin lukemattomia
todistuksia, pääsemme kehittymään eteenpäin kotien järkiperäisessä varustamisessa. Kuinka surkeasti jäljellä me tässä suhteessa nykyään olemme, sen saattoi
jokainen messunäyttelyssä kävijä raskain mielin todeta. Meille näytettiin »luvattu maa«, mutta kuinkahan moni meistä nykyisistä perheenemännistä koskaan
itse siihen maahan pääsee?
